lauantai 17. kesäkuuta 2017

Sepon Tarina

Mua pyydettiin kirjoittamaan juttu my boy Seposta kesäkuun Sheltit-lehteen. Ja ilman muuta mä kirjoitin! Ohessa on kuvankaappaus lehdestä + teksti selvennettynä.

-- -- -- -- --


Lokakuu 2010. Istun Parolassa omakotitalon olohuoneen sohvalla ja tuijotan hieman jännittyneenä 8 viikon ikäisiä shelttipentuja. Olen saapunut hankkimaan oman koiran. Samalla mietin, että hauskasti on elämä heittänyt minut taas tänne nurkille, sillä vain parin kilometrin päässä tästä talosta astelin pois armeijasta 7 vuotta aiemmin.

Yhtäkkiä olohuoneen tuolin alta kömpii pieni karvainen shelttipallo, joka suunnattomasta ujoudestaan huolimatta tepastelee kompuroiden suoraan syliini. Katsomme ensimmäistä kertaa toisiamme silmiin. Sillä sekunnilla tiedän, että tässä on poikani Seppo. Tuosta hetkestä alkaa matka, jonka varrella on tapahtunut valtavasti iloisia asioita. Yhdessä. Periaatteessa elämänmottoni on sellainen, että jos Seppo ei voi johonkin paikkaan tulla kanssani, niin en ole minäkään menossa.

Sepon pallit leikattiin, kun hän oli 1,5-vuotias. Hetken mielijohteesta päätin tuolloin perustaa Sepolle oman Facebook-sivun, jossa hän kertoo elämästään kuvin ja sanoin. Myöhemmin Sepolle tuli myös Twitter-tili. Tänään hänellä on somekanavissa melkein 10 000 seuraajaa ja hän tuo iloa ihmisille. Sepon päivitykset ovat suosittuja, ja mikä tärkeintä - Seppo saa paljon viestejä, joissa moni kertoo saaneensa ilonpilkahduksia elämäänsä Sepon positiivisista päivityksistä. Seppo tunnistetaan usein katukuvassa Turussa ja Tampereella. Aktiivisen somekäyttäytymisen ansiosta Hämeen Sheltit Ry valitsi Sepon Arjen sankari -sheltiksi 2015.

Sepon arki on täynnä draamaa, sillä omat äänekkäät pierut sekä kolinat käytävästä ovat aina yhtä pelottavia. Jouluaattoisin teen joulupukkikeikkoja ja Seppo toimii koiratonttuna pieni tonttulakki päässään. Lapsille koiratonttu on isompi juttu kuin lahjat tai joulupukki. Seppo käy myös kanssani vapaaehtoistöissä yksinäisten vanhusten luona ja se on kyllä uskomattoman antoisaa toimintaa - vanhukset rakastavat Sepiä ja karvapoika itse nauttii, kun saa hakea helppoja rapsutuksia pois kuleksimasta.

Seppo on tiiviisti mukana myös työelämässä. Perustin ystävieni kanssa 1,5 vuotta sitten oman viestintätoimiston ja Seppo on yksi osakas. Sepolla on oma meili, oma osio nettisivuillamme (viestintaliiga.fi/seppo) ja oma nurkkamaja toimistossamme. Tänä kesänä Seppo täyttää 7 vuotta ja täytyy sanoa, että meillä on ollut tosi mahtava taipale yhdessä. Toivottavasti matka jatkuu vielä pitkään.

Elämän parhaita hetkiä on mennä Sepon kanssa metsään tai pellolle. Pois kaupungin kiireestä, melusta ja hektisen elämän suorituspaineista. Poika saa kirmailla täysin vapaana ja onnellisena. Itse katselen tuota vapauden riemua ja nautin hiljaisuudesta. Nautimme Sepon kanssa molemmat luonnosta. Shetlanninlammaskoira on paras koirarotu, mitä tiedän. Me ollaan Sepon kanssa parhaat ystävykset.

Petteri Poukka 
Sepon iskä

(Kuva lehdessä: Värivalokuvia Juhani Koskinen)


torstai 1. kesäkuuta 2017

Video: Jättiyllätys muhimassa - nokialainen tennislupaus Ranskan avoimiin?

Legendaarinen tennisturnaus Ranskan avoimet on käynnissä Pariisissa. Paikalla on tänäkin vuonna periaatteessa kaikki lajin kirkkaimmat tähdet Rafael Nadalia ja Novak Djokovicia myöden. Ainoastaan Roger Federer ei osallistu.

Monelle saattaa tulla pienoisena yllätyksenä, että nelinpelitähti Henri Kontinen ei ehkä olekaan ainoa suomalainen Ranskan avoimissa. Kontinen pareineen putosi yllättäen jo avauskierroksella, joten nyt kaikki katseet on suunnattu 34-vuotiaan nokialaislupaus Antti Teisalan hartioille.

Teisala on myös ilmoittautunut mukaan ja odottelee innoissaan kentälle pääsyä. Ainakaan vielä miehen nimeä ei ole kuitenkaan näkynyt osallistujakaavioissa. Teisala kertoi tuntemuksiaan Tennis Sport TV:n tuotantopäällikkö Petteri Poukan tekemässä erikoishaastattelussa.

”Otin lennot jo viime joulukuussa ja laitoin silloin heti sähköposti-emailia kilpailujärjestäjille, että olisin osallistumassa turnaukseen. Se varmaan kertoo omaa kieltään, että sieltä ei ole tullut mitään viestiä, että en olisi mukana”, kommentoi komeaan tennisliiviin sonnustautunut Teisala.




maanantai 8. toukokuuta 2017

Hyvää 82-vuotissyntymäpäivää, ystäväni Osmo!


Nokialainen ystäväni Osmo täyttää tänään maanantaina 82 vuotta. Onneksi olkoon!

Alkuvuodesta 2015 körrööttelin ensimmäistä kertaa kohti nokialaisen maalaismaiseman keskellä sijaitsevaa palvelukotia, missä yksinäisyydestään aiemmin ilmoitellut Osmo odotti mahdollista uutta kaveriaan. Meistä tuli heti ystävykset.

Tässä reilun kahden vuoden aikana ollaan käyty Osmon kanssa ainakin kymmenen kertaa kahviloissa ympäri Nokiaa. Se on iso juttu Osmolle lähteä käymään kylillä. Mennä kaupungille ihmisten äärelle. 

Itse asiassa nykyään se on meille molemmille iso juttu, sillä oon jo ajat sitten sisäistänyt noiden kahvilakäyntien merkityksen Osmolle, ja sitä myötä myös itselläni on aina normaalia merkityksellisempi olotila istua taksin takapenkillä matkalla kohti nokialaiskahvilaa.

Ollaan käyty aina parissa tietyssä keskustan kahvilassa sekä tottakai lempipaikassamme Siuron Koski-Baarin terassilla. Siurossa tuijotellaan kaksistaan, kun Siuronkoski virtaa menevästi vieressämme ja sillan yli viilettää junia Nokialta Poriin ja toisinpäin. Jupistaan joka kerta, että yllättävän usein tuosta porhaltaa juna ohi. 

Toisinaan Osmo kertoo, ettei hän ole käynyt koskaan Porissa. Sanon rauhallisesti takaisin, että tosi hieno päätös. Samalla mutustellaan tuoretta pullaa ja hörpitään kahvia kuin huomista ei olisi olemassakaan. Se on elämää parhaimmillaan! 

Meillä on ikäeroa 47 vuotta, mutta ei sellainen tunnu missään, kun juttu luistaa.

Unelmia toteuttamassa


Osmo on hieno mies. Juttua lähtee aina, mutta juttukavereita voisi käydä toki useimminkin. Jos hän jostain tykkää, niin istua kesällä pihapenkeillä ja jutella kaikesta mahdollisesta. Välillä juoda kahvit. Sitten jutella lisää.

Eilen sunnuntaina vein Osmolle synttärilahjaksi mun äitin tekemän onnittelukortin, johon olin itse kirjoittanut lyhyen tekstin. Vein myös paketillisen toffeekeksejä, sillä Osmo tykkää herkuista.

Tokaisin, että tässä on synttärilahja jo päivää ennakkoon, sillä oon maanantaina taas töissä, enkä pääse silloin paikalle. Oon itse melkoinen suklaahiiri ja niin on Osmokin. Katsoinkin siinä naama totisena Osmoa silmiin ja sanoin, että tuo toffeekeksipaketti ei tule iltaa näkemään, sillä eräs taitaa tuhota sen muutamissa tunneissa! Sekunnin hiljaisuus ja purskahdettiin molemmat voimakkaaseen naurunremakkaan.

Toisena synttärilahjana lupasin, että seuraavalla kerralla, kun tuun taas käymään, niin tilataan taksi ja lähdetään Tampereen keskustaan  kahville! Ja samalla kerralla yritetään höynäyttää taksikuskia ajelemaan vähän ylimääräistä rallia keskustan sivukaduilla, jotta voin sitten piinkovana Tampere-asiantuntijana näyttää Osmolle tuoreimpia rakennuksia sekä kertoa tarinoita.

Osmo on nimittäin puhunut varmaan jo vuoden verran, että olisipa kiva käydä vielä joskus Tampereen keskustassa, sillä siellä ei ole tullut juurikaan käytyä viimeisten vuosikymmenien aikana. Nyt me lyötiin synttäreiden kunniaksi asia lukkoon ja voin kertoa, että se on mahtava tunne nähdä, kun 82-vuotiaan ystävän silmät loistavat kuin Naantalin aurinko.

Mutta ei mitään, tätähän tämä on - hienoja fiiliksiä arjen keskellä puolin ja toisin. 



Kevätterveisin:
Petteri, Osmon ystävä


perjantai 24. helmikuuta 2017

Hiihto Sport TV: Nokialaishiihtäjä kritisoi hiihtomaajoukkueen valmennusjohtoa


Hiihdon MM-kotikisat Lahdessa ovat pyörähtäneet käyntiin. Taistelu paikoista Suomen maajoukkueeseen oli kiivasta ja moni lupaava hiihtäjä ei mahtunut ryhmään.
Yksi rannalle jääneistä oli Nokian Urheilijoiden 34-vuotias murtomaahiihtäjänuorukainen Antti Teisala, jota ei valittu joukkueeseen, vaikka hän oli hiihtänyt kuluvan talven aikana useita harjoituskilometrejä.
Teisala purki pettymystään Hiihto Sport TV:n tuotantopäällikkö Petteri Poukan tekemässä erikoishaastattelussa ja kritisoi hiihtomaajoukkueen valmennusta, jota ei liiemmin latujen varressa ole talven aikana näkynyt. Isosta takaiskusta huolimatta Teisala on saapumassa Lahteen varmuuden vuoksi.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Rakkauskirje Islannin jalkapallomaajoukkueelle



Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät, ihanaa! Ensimmäistä kertaa mukana kisoissa oleva piskuinen Islanti on herättänyt laajaa ihastusta. Jokainen lehti ja nettisivusto on kirjoitellut Islannista ihmeen syitä ja seurauksia, mutta itse en ainakaan ole nähnyt vielä missään avointa rakkauskirjettä Islannin jalkapallomaajoukkueelle. Tässä on sellainen.

Se oli viaton perjantai 10.10.2014 Latvian pääkaupungissa, Riiassa. Olin lähtenyt neljä päivää aiemmin maailmanympärysmatkalle. Minä ja ystäväni Olli olimme körröötelleet raihnaisella Hondallani Nokia-Helsinki-Tallinna-Riika-välin ja pian olimmekin jo perillä upeassa Riiassa.
Olin suunnitellut 3,5 kuukauden reissuni perusrungon valmiiksi ja yhtenä tapahtumakohtana oli perjantaille 10.10. merkittynä jalkapallon EM-karsintaottelu Latvia-Islanti. Olin hyvin innoissani tuosta matsista, sillä olen aina halunnut matkustaa Islantiin ja nyt minulla oli mahdollisuus nähdä suosikkimaani ylistetty futisjoukkue livenä. Suorastaan tärisin positiivisesta jännityksestä.

Kävelimme Riian keskustan laitamilla sijaitsevalle Skonto Areenalle, missä alkoi melkoinen sisäänpääsykaaos. Siellä oli ainoastaan kaksi lippuluukkua, jonne rynni samanaikaisesti pari tuhatta ihmistä. Monien taklailujen ja uhkaavien katseiden päätteeksi olimme saaneet ostettu 1,5 euroa maksaneet pääsyliput ja hengailimme stadionilla. Ottelutapahtuma oli kuin iso disco Nokialla 1990-luvulla - kaksi buffettia, paljon rumia miehiä eikä juurikaan naisia. Katsomopaikkamme olivat mukavasti aivan kentän vieressä ja pystyimme suorastaan aistimaan EM-jalkapallohikeä.

Sitten se tapahtui - minä jalkapallomaajoukkuerakastuin! Latvian ja Islannin miehistöt saapuivat nurmelle, ja pian alkoi hämmästyttävän yksipuolinen näytös. Islanti voitti ottelun numeroin 0-3 (0-0) ja voin kertoa, etten ole koskaan enkä ikinä nähnyt niin yhtenäistä ja hyvähenkistä jalkapallojoukkuetta kuin Islanti oli tuona viileänä lokakuisena perjantai-iltana 2014. Muistan jo tulloin sanoneeni Ollille, että Islanti menee heittämällä EM-kisoihin.

Islannin viikingit, uljaat hahmot

Islannin suurin tähti, ylempi keskikenttämies Gylfi Sigurdsson, ohjasi pelin kulkua miten tykkäsi. Hän nosti tempoa Latvian ollessa normaaliakin enemmän ahtaalla ja laski tempoa huomatessaan oman joukkueensa tarvitsevan hengähdysaikaa. Reilun tunnin pelin jälkeen Islanti sai vihdoin tehtyä 0-1-voittomaalin ja tuon osuman teki - tottakai - Sigurdsson.

Islannin keskikentän pohjalla nähtiin toinen uljas hahmo, valtavalla ruuhkaparralla varustettu kapteeni Aron Gunnarsson. Hän näytti tuossa partalookissaan noin 62-vuotiaalta metsurilta, mutta oikeasti mies on tälläkin hetkellä vasta 27-vuotias, eli jalkapalloilija parhaassa iässä. Gunnarssonin rauhallinen ja pallovarma pelaaminen puolustuslinjan ja hyökköyspelaajien välissä oli niin kaunista katseltavaa, että siinä meinasi heilahtaa vieno kyyneli poskipäihin. Gunnarsson tietää, ettei hän ole kentän taitavin pelaaja, sillä sellainen pelaa hänen yläpuolellaan. Mies taisteli, raastoi, taklasi ja teki kaikkensa - ja jokaikisen kaksinkamppailun päätteeksi pallo jäi hänelle. Sen jälkeen syöttö ylöspäin Sigurdssonille ja hyökkäyspään mielikuvituksellisuudet käyttöön.

Islannin laitapelaajat olivat hekin kunnioitusta herättäviä viikinkejä. Oikealla laidalla rouhinut kaljupäinen jyrä Emil Hallfredsson ei ollut kentän nopein eikä todellakaan taitavin, mutta hän oli kentän junin. Kyllä, hän oli kuin islantilainen juna ilman hiuksia. Eihän Islannissa varmaan edes ole junaraiteita, mutta Hallfredsson heillä on! Vaikka siellä sivurajan tuntumassa olisi kasvanut mäntyjä, niin Hallfredsson olisi juossut naama peruslukemilla niiden läpi. Hieno hahmo!

Toisella laidalla olikin sitten Hallfredssonin vastakohta, Birkir Bjarnason. Norjalainen jääkiekkolegenda Espen ”Shampoo” Knutsen näyttää Bjarnasonin rinnalla luokalleen jääneeltä kumiankalta! Bjarnason paineli vasemmalla laidallaan menemään yltiöpäisen röyhkeällä letkeydellä ja ennen kaikkea takatukka hulmuten! Usein mies kuvitteli olevansa taitavampi kuin Messi ja Ronaldo yhteensä, ja kuin ihmeen kaupalla yllättävän monta harhautusta onnistui. Mies välillä keräili nurmenpintaan, korjasi joka kerta ensin tukkaansa ja nousi aina uudestaan ylös. Upea hahmo hänkin!

Keskuspuolustuksessa Ragnar Sigurdsson ja Kari Arnason olivat myös tyylikkäitä. Ei mitään ylimääräistä häsläämistä. Vaikka esimerksiksi Arnason näytti enemmänkin ylöjärveläiseltä putkimieheltä, niin siellä hän vaan dominoi alakertaa. Pääpallot voitettiin 100-prosenttisesti ja pallo pelattiin helpolla syötöllä eteenpäin. Latvia ei päässyt laukomaan kertaakaan koko ottelussa.

Ja pakkohan tähän on vielä mainita kaikkien futisromantikkojen lempipelaaja, 37-vuotias hyökkääjä Eidur Gudjohnsen, jonka satumainen ura saa kylmiä väreitä aiheuttavan ihanan kruununsa EM-kisoissa. Gudjohnsen ei harmittavasti ollut tuona perjantai-iltana Latviassa.

Latvia-Islanti päättyi siis numeroihin 0-3 ja teimmekin siinä Ollin kanssa ottelun lopussa vähän johtopäätöksiä ja suunnitelmia. Nimittäin hotellimme sijaitsi Riian keskustan toisella puolella, noin kolmen kilometrin kävelymatkan päässä, ja kello oli jo lähes puolenyön hujakoilla. Päätimme, ettemme puhu sanaakaan suomea ettei meitä vaan sekoiteta islantilaisiksi ja ettemme saa huonolla säkällä pataamme paikallisilta aggressiviisilta futishannuilta.

Siispä kävelimme vihaisen oloisina, ikään kuin ylipettyneinä Latvian tappioon, keskustan läpi ja korkeintaan murisimme toisillemme. Lopulta olimme takaisin hotellilla ja muistan vieläkin kuinka hehkutimme ihastuneina Islannin viikinkipelaajien ylivoimaa.

Minkä takia Islanti on EM-kisoissa?

Pieni saari, kaikki tuntee kaikki, pelaajat ovat pelanneet lapsesta saakka yhdessä ja ennen kaikkea loputon määrä harjoittelua. Islannin pelaajat pelasivat Riian illassa toisilleen, tiesivät tarkalleen mitä muut joukkuekaverit tekivät ja mitä ne tulevat tekemään seuraavassa tilanteessa. Ei tuittuilua, ei filmaamista, ei mitään ylimääräistä. Rehellistä taistelua oman maan ja joukkuekaverien puolesta.

Maailman yhtenäisin joukkue. Kultainen sukupolvi. Tuota samaa yhtenäisyyttä ja oman maan ylpeyttä tulemme näkemään myös näissä EM-kisoissa. Islanti tulee sulattamaan sydämiä.

Summa summarum: Islannin jalkapallomaajoukkue, minä rakastan sinua. Toivon kaikkea hyvää EM-kisoihin ja lupaan katsoa sekä kannustaa jokaisen ottelunne. <3

Jalkapallorakkaudella,
Petteri Poukka

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Valmistuneille

Mitä vuolaimmat onnittelut kaikille valmistuneille.

Ja ilman muuta virtuaalikesäterveiset myös kaikille joskus aiemmin valmistuneille tai sitten hamassa tulevaisuudessa valmistuville, kesälomansa aloittaneille sekä herranjestas ylipäätään kaikille mukaville ihmisille!

Itse valmistuin ylioppilaaksi tasan 14 vuotta sitten ja tradenomiksi puolestaan noin 4,5 vuotta sitten. Juuri valmistuneille haluaisin jakaa alla olevia elämänohjeita, joita olen itse pyrkinyt noudattamaan:

Mielestäni koulutusta ja hienoa työtitteliäkin tärkeämpää on se, millainen olet ihmisenä ja miten kohtelet muita. Koulutus ja työ eivät kuitenkaan määritä ihmistä. Olen käynyt kouluja valtavan osan elämästäni, mutta siitäkin huolimatta suurimmat oppini olen saanut elävästä elämästä tavallisilta, erilaisilta ihmisiltä, jotka tekevät ja tahtovat vilpittömästi hyvää toisille ihmisille sekä ympärillä olevalle yhteisölleen.

Elämässä on pohjimmiltaan kyse siitä, millaiset suhteet luot toisiin ihmisiin.
Vahingonilo, katkeruus, ahneus, kostonhimo ja kaikenlainen negatiivisuus ovat erittäin huonoja energianlähteitä. Ne lisäävät yleensä vain pahaa oloa ympärilleen.

Joten miksikäs et olisi positiivinen, nauttisi omista sekä muiden onnistumisista ja hymyilisi mahdollisimman paljon. Lopulta hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille. Ja vaikka toisinaan tuntuu, että kaikki on aivan perseestä, niin ehkä silloin kannattaa muistaa vanha nokialainen vessakirjoituselämänviisaus:

Istut, pieret taikka kävelet, perse antaa aina sävelet. Hyvää alkanutta kesää, moi!


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Hyvää äitienpäivää

Tyypillistä mun säkää! Käyn säännöllisesti joka vuosi toukokuun toisena sunnuntaina kukkakaupassa ja jokaikinen kerta siellä on kauhea ruuhka miehiä ostamassa kukkia. Joka tapauksessa äitienpäivä on itselleni tosi henkilökohtainen, sillä mun oma äitihän synnytti aikoinaan mut. Aion nostaa tämän aiheen esille kahvipöytäkeskustelun lomassa.

Äitini on kova luu! Mun isä kuoli syöpään ollessani 14-vuotias ja sen jälkeen äiti on yksin koulinut musta ja siskostani kohtalaisen fiksuja kansalaisia. Ja nyt reilun vuosikymmenen ajan äiti on ollut myös erinomainen mummi siskoni kolmelle tyttärelle.

Onhan tässä oman äitin kanssa tullut koettua kaikenlaista vuosien saatossa. Hän kuskasi mua 90-luvulla kesät talvet futis- ja lätkäreeneihin, teki ruokaa ja prässäsi käymään koulut kunnolla. Äitini löysi teinipoikavuosinani kaapinkätköistäni ties kuinka monta kertaa kömpelösti piilottamiani pornolehtiä, mutta yhä edelleen lehdet ovat vintissä jemmassa. Ne ovat tärkeitä palasia nuoruudestani. Ne ovat osa kasvuani pojasta aikuiseksi.

Yksi ikimuistoisimmista välikohtauksista sijoittuu kesään 1998, jolloin minä, 16-vuotias pottatukka, sekä äitini olimme kaksistaan pyöräilemässä Nokian Siurossa. Äitini polkupyöräili noin 50 metriä minua edellä ja siinä yhtäkkiä eräs noin kolmekymppinen äijä körröötteli vanhalla mopollaan mun ohi, pysäytti moponsa, tiputti housut nilkkoihinsa ja ryhtyi tekemään helikopteriesitystä!

Pyöräilin hetkessä tilanteen ohi ja mietin vaan, että morjens mitä kylähulluja täällä Nokiallakin on. Ei jäänyt minkäänlaisia traumoja, mutta äimistelin vaan. Kolme viikkoa myöhemmin mulla alkoi kesätyöt Nokian kaupungin katujenkunnossapitoyksikössä. Ensimmäisenä työpäivänä olimme parin muun kesätyöntekijänuorukaisen kanssa taukotilassa odottamassa hommien alkua ja meidän pomo ohjeisti meitä. Sitten pomo sanoi, että hän lähtee jatkamaan töitä ja kohta tähän tulee teidän kesätyöohjaaja. Sitten taukotilaovi aukesi ja ohhoh - siinä oli se sama kolmekymppinen viuhahtajaäijä! Mitä h*lvettiä, kuiskasin itselleni ja meinasin purskahtaa voimakkaaseen naurunremakkaan. Sama äijä! Varsin epäpätevä kesätyohjaajahan hän oli, eikä hän edes muistanut mua lainkaan.

Tuollaiset tapaukset vahvistaa ihmistä olemaan valmiina maailman haasteisiin. Kovimmillakin hetkillä silti aina yksi asia rauhoittaa - oman äidin tuki ja rakkaus. Hyvää äitienpäivää kaikille! <3