sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Nokialta Barcelonaan - roadtrip sanoina, kuvina ja videoina

Jurmalan biitsi, Latvia.
Autolla Euroopan läpi

Nokialta Barcelonaan - Europe Roadtrip on nyt takana. Hieman alle kolme viikkoa mentiin tuhatta ja sataa. 12 maata ja 4750 ajokilometriä. Unohtumaton seikkailu, joka kantaa loppuelämän.

Hondani on nyt uudessa kodissa Barcelonan laitamilla viettämässä eläkepäiviään. Oloni on haikea, mutta näin tämän piti mennäkin. Uusi omistaja, ukrainalainen Konstantyn, oli todella mukava ja sympaattinen mies, joten hyvät fiiliksethän tässä on.

Viimeiset kolme viikkoa on ollut uskomattoman hektistä aikaa. Ollaan saavuttu Ollin kanssa aina iltapäivisin uuteen kaupunkiin ja uuteen maahan. Tutustuttu paikallisiin tapoihin ja ihmisiin, jonka jälkeen seuraavana aamuna vuorossa on ollut rinkan pakkaus ja lähtö uuteen maahan.

Viimeiset kolme viikkoa jokainen kilometri, jokainen kadunkulma ja jokainen edessä oleva hetki ovat olleet meille täysin uutta. Täysin tuntematonta jaa ennenkokematonta. Vähän kuin päällemme heiteltäisiin koko ajan vaniljarahkaa, ja samaan aikaan tusinan verran kaakaonvärisiä kääpiökaunottaria soittaisi kanteletta parijonossa - pohjattoman maukasta, vauhdikasta ja jännittävää menoa.

Uusia maita, uusia ihmisiä ja etenkin uusia tilanteita, joihin ei olisi ikinä ymmärtänyt edes joutuvansa. Noista kaikista yllättävistä tilanteista olemme olleet ainoastaan kiitollisia, sillä ne kasvattavat kovempaakin maaantiesoturia. Samalla pitää keskittyä moneen asiaan ja olla huolellinen. Täytyy varoa taskuvarkaita sekä mitä ovelimpia kusettajia, olla pelkäämättä mitään ja vain nauttia. Tuo kaikki vie lopulta energiaa todella paljon.

Mulla ja Ollilla on tällä hetkellä varsin nuutunut olo, sillä kroppamme ovat käyneet ylikierroksilla kaikesta tästä uutuudenviehätyksestä, nopeatempoisesta matkustamisesta ja jatkuvasta keskittymisestä.

Sunnuntaina 26.10. käynnistyvä kahden viikon mittainen laivareissu Barcelonasta Atlantin yli Miamiin on oiva paikka pysähtyä. Katsella valtamerta ja rauhoittua.

Vino pino hienoja kokemuksia

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanutkin, niin tämä blogi on samalla itselleni ikään kuin päiväkirja, minne kirjoitan ajatuksia ja meidän kuulumisia. Etenemisemme on ollut niin hektistä, että mun on kirjoitettava viimeistään päivän viiveellä tapahtumia muistiin tai muuten unohdan puolet. 

Sitä on ollut mukava huomata, että ollaan Ollin kanssa saatu pienillä hassuttelutempuilla ihmisiä hymyilemään ja nauramaan ympäri Eurooppaa. Monissa maissa ja paikoissa ihmiset eivät osaa sanaakaan englantia, mutta hyvän tarkoittamisen yhteinen kieli ei tarvitse sanoja.

Reissumme upeimmat maisemat olivat eittämättä Andorrassa. Pyreneiden vuoriston kapeilla ja kiemurtelevilla teillä pilkkopimeässä ajaminen oli mahtavaa. Pääkaupunki Andorra la Vellan käsittämätön väriloisto vuoristojen välissä on jotain mieletöntä. Siinä tulee helposti kysyttyä omilta silmiltään, että vedättekö te minua tässä höplästä, sillä eihän tällainen kauneus voi olla edes mahdollista. On se mahdollista Andorrassa.

Pyreneiden vuoristossa sain mahdollisuuden myös luovuttaa pitkäaikaisen pehmonalleni uuteen kotiin ja se oli hieno merkki siitä, kuinka yksi pieni hyvä teko voi saada aikaan lisää hyviä tekoja.

Viulisti Lindsey Stirlingin konserti Berliinissä oli ylivoimaisesti paras keikka, missä kumpikaan meistä on ikinä ollut. Kohtalaisen kokeneina keikoillakävijöinä tuntui kuin kaikki aiemmin kokemamme muiden bändien keikat vain pyyhkiytyivät pois mielestämme, sillä niin mykistävän shown näimme Berliin keskiviikkoillassa.

Amsterdamin maraton oli itselleni iso asia. Olen paininut viimeiset vuodet pahan polvivammakierteeni kanssa ja onnistunut maraton oli kertakaikkisen hieno tunne.

Reissun ainutlaatuisin hetki Barcelonassa

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet hienoa aikaa. Kaikesta hienosta ja uudesta huolimatta koin matkamme ainutlaatuisimman hetken Barcelonassa perjantai-iltana 24.10. Kävimme Ollin kanssa illalla syömässä, röyhtäisimme sitten puolisalaa, kiitimme mainiosta ruuasta ja lopuksi lähdimme apostolin kyydeillä tallustelemaan kohti hostelliamme.

Barcelonan perjantai-ilta oli kohtalaisen lämpöinen, mutta jatkuvasti viilenevä. Ohittelimme kadunkulmia toisensa perään, kunnes näimme jo varsin kaukaa, että eräässä kadunkulmassa on polviasennossa koditon ja mukavan näköinen mies, jolla oli rönsyiset housut ja ohut paita. Hänellä oli selkeästi kylmä.

Kun kävelimme tuota miestä kohti ajattelin siinä, että mulla on itse asiassa vähän kuuma. Olin ostanut Milanosta 2012 hienon ja lämpimän villaneuleen, joka on ollut ykkösvillatakkini koko ajan. Mietin sitä, että mulla on tässä nyt kuuma, villatakki päälläni ja himassa on muutama villatakki vielä lisää. Ja tuolla toisella ihmisellä ei ole mitään. Toisen ihmisen koko elämä on tuossa kadunkulmassa.

"Do you want my shirt?" eli haluatko paitani, kysyin tältä kodittomalta mieheltä ja näytin samalla villaneulettani. Hänen silmänsä alkoivat välittömästi loistaa, hän suorastaan tärisi innostuksesta ja sai sanotuksi, että yes. En ole nähnyt elämäni aikana kenenkään ihmisen silmissä, olemuksessa ja eleissä sellaista kiitollisuutta, mitä perjantai-iltana näin.

Laitoin villatakkini miehen päälle ja hän hymyili hämmentyneen onnellisena. Itse en pystynyt sanomaan mitään, sillä olin niin tohkeissani itsekin. Hymyilin vain takaisin ja kättelin häntä. Hänen katseestaan huokui myös kysymys, että miten voin ikinä korvata tämän. Tietämättään hän korvasi loputtoman paljon takaisin tuolla kiitollisuudellaan.

Olli näki tilanteen vierestä ja hänkin oli aivan sanaton. Kävelimme hostelliimme ja rupattelimme aivan innoissamme tuosta tilanteesta. Reissun paras hetki, jota en unohda ikinä.

Nyt sitten sunnuntaina 26.10. on lähtö Barcelonan satamaan ja olemme tosiaan seuraavat kaksi viikkoa laivamatkalla Miamiin, joten viimeistään sieltä sitten jatkuu raportointi. Mukavaa syksyä, palataan!

Tässä on leikkimielisen matkailu-TV:mme kaikki otokset linkkeinä:






Ja lisää on tulossa...

Alla on muutamia kuvia Roadtripin varrelta: