lauantai 25. lokakuuta 2014

Andorra


Torstai oli kyllä todellinen ajopäivä, sillä kaahailin ainakin 800 kilometriä läpi Ranskan ja Olli antoi pöyristyttävän tarkkoja karttatulkintoja pitkin päivää.

Välillä kävimme tankkaamassa ja ostamassa kahvia. Pidimme myös vireystasoamme yllä, kun kikattelimme parillakin pysähdyksellä eteläranskalaishuoltoasematyöntekijöiden kanssa ja yritimme saada heitä sanomaan kovaan ääneen sekä nopeasti, että vesihiisi sihisi hississä. Eihän siitä mitään tullut! Saavuimme alkuillalla Andorran rajamaastoon, Pyreneiden vuoristoon.

Maisemat Andorrassa olivat käsittämättömän upeita ja vuoristotiet todella kapeita. Vuoristoteissä parasta on jatkuva vaaran läsnäolo, sillä jos siellä tekee yhdenkin isohkon arviointivirheen, niin siinä on auto helposti matkalla 100 metriä alaspäin rotkoon. Mutta ei minun Hondani, ei!

Lisähaastetta Andorran pääkaupunki Andorra la Vellaan pääsyymme toi nopeasti laskenut aurinko ja yhtäkkiä mutkittelimmekin pilkkopimeässä korkealla vuoristossa. Se oli huikaisevaa! Olin ajanut 12 tunnin aikana jo yli 800 kilometriä ja itseluottamukseni oli tapissa, joten annoin vaan palaa.

Käsittämätöntä kaupunkikauneutta

Viimein saavuimme iltakympin korvilla Andorra la Vellaan ja sen verran voin kertoa tuosta kaupungista, että se on mun ja Ollin mielestä ylivoimaisesti maailmankaikkeuden kaunein ja upein kaupunki iltavaloissa.

Ja upea Andorra oli myös päiväsaikaan. Kaupungissa on vakituisia asukkaita mopoautollisen verran enemmän kuin Pirkkalassa, mutta turisteja sitten onkin kaikkialla. Andorra la Vella sijaitsee siis korkeiden vuorien keskellä 1100 metrin korkeudessa ja tuntui kuin olisimme olleet jollain aivan toisella planeetalla. Tai okei, mistäköhän hemmetistä mä ja Olli tiedetään, että millaista on olla toisella planeetalla? Häh! Olenko minä tässä nyt joku ufo vai, mitä? Noniin, noniin, pitääkin lopettaa heti alkuunsa itsensä kanssa virtuaalitukkanuottasilla olo ja keskittyä kuvailemaan Andorran ainutlaatuisuutta lisää.

Yli kilometrin korkeudessa oleilu kyllä tuntui elimistössämme, sillä korvat menivät helposti lukkoon, suuta kuivasi ja poskipäissä tuntui sellainen pikku paine jatkuvasti. Andorrassa kadut olivat täydellisen siistejä ja muutenkin koko paikka oli todella järjestelmällinen – mutta ei negatiivisella tavalla. Liikennevalojen vaihtuminen ilmoitettiin värisekunteina ja eritoten pääkaupungin ilme oli kuin kireään kesäleninkiin puettu ja Nutellaa nautiskeleva Jenni Vartiainen – tyylikäs ja aistikas.

Mun ja Ollin mielipide oli horjumaton: Andorra oli ylivoimaisesti upein ja unohtumattomin maa Europe Roadtrippimme aikana. Suosittelemme matkustamaan tuonne maanpäälliseen paratiisiin. Uskomaton paikka! Ihana! Tuletko kanssamme naimisiin, Andorra?

Suoritin rakkaan Hondani viimeisen tankkauksen Andorrassa ja katselin vierestä, kun espanjaa puhuva huoltoasematyöntekijämies ruiskutti ysivitosta Hondaani – vihoviimeistä kertaa. Tuon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa viimeisen etapin merkeissä kohti Espanjaa ja Barcelonaa.

Pian bensantankkauksen jälkeen puhelimeni soi ja naarmuuntuneen iPhoneni näytöllä vilkkui outo numero. Vastasin, että Petteri tässä morjens ja puhelinmyyjähän se siellä oli. Sanoin, että nyt on vähän huono paikka, sillä olen Andorrassa tietullissa sönköttämässä espanjaa, enkä oikein voi puhua. Kyseessä oli varmasti niin absurdi vastaus, että puhelinmyyjätyttö purskahti herisyvään naurunremakkaan ja tuntui uskovan selityksen. Ja selityksenihän oli siis totta!

Perjantai-iltapäivän päätteeksi saavuimme Barcelonaan, heitimme ylävitoset ja kehuimme keskellä ihmisvilinää toisiamme, että kuinka kovia jätkiä olemme. Ohi kävelleet barcelonalaiset katsoivat meitä vähän sellaisella katseella, että mitäs ihmeen keilanaamoja nuo tuossa ovat.

No ihan vaan sellaisia keilanaamoja, jotka ajavat Nokialta Barcelonaan 4750 kilometriä!

Nokialta Barcelonaan. Huikaiseva tunne!
Barcelonassa siis ollaan ja lauantaina on itselläni edessä ihan oikeasti kova ja tosi haikea paikka, kun ajan Hondani Barcelonan esikaupunkialueelle ukrainalaisperheen luokse, revin kilvet irti ja sitten teemme luovutussopimuksen.

Mun ja Hondan pitkä tarina on luvassa myöhemmin.

Andorran Parkkipirkko TV pettyi, kun ei tullut matkamuistosakkoja. Video TÄSTÄ.
Andorra TV pääkaupunki Andorra la Vallen maailmanpyörässä. Video TÄSTÄ.

Kuvia Andorrasta tästä alta juu-u:

Kohti vuoria iltapimeydessä.

Andorran taianomainen ilta.

Meidän hotelli iltavaloissa.
Hyvää huomenta, Andorra la Valle!

Hotellihuoneesta morjensta täältä korkeuksista!
Upea Andorra la Valle.

On se!

On upea.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti