(Arkisto: helmikuu 2015)
Voitin tänään kultamitalin 32-vuotiaiden miesten, joilla on shetlanninlammaskoira ja jotka ovat aikoinaan heitelleet kuntouimareita nakeilla Nokian uimahallissa, 8 kilometrin epävirallisissa Pohjois-Nokian piirinmestaruuskisoissa!
Tällainen voitto antaa tietysti rutkasti itseluottamusta ja en mä voi sitä kieltääkään, ettenkö olis miettinyt, että riittäiskö mun rahkeet jopa maailman huipulle vielä. Siis mähän hiihdin kilpaa piirinmestaruustasolla aina 12-vuotiaaks asti, kunnes mä lopetin motivaatio-ongelmiin ja muihin lajikiireisiin vedoten. Sit tässä oli kaikenlaista viimeiset 20 vuotta, mutta nyt mä oon taas back in business - takaisin laduilla. Mua kutsutaan täällä meilläpäin Pohjois-Nokian lumipedoksi ja hiihtoraatelijaksi! Tai oon kylläkin ainoa, joka kutsuu itseäni noilla nimillä, mutta kaikki lasketaan.
Mulla ei oo
palkintokaapissani ainuttakaan maailmanmestaruutta saatikka
olympiakultaa. Se on kylmä fakta. Mutta samaan hengenvetoon voisin
tiedustella, että onko esimerkiksi kenelläkään Norjan huippuhiihtäjistä
tai parisprinttiolympiavoittajilla Iivo Niskasella ja Sami Jauhojärvellä
palkintokaapeissaan ainuttakaan alle 12-vuotiaiden poikien Nokian
mestaruutta vuodella 1994? Kysyn vaan! Ihan mielenkiinnosta selasin myös
Internettiä sekä tutkin Nokian Urheilijoiden historiankirjoja, ja tein
vähän johtopäätöksiä. Kappas vaan - ei sieltä löydy muita mestareita
tuolta vuodelta kuin minä!
Pistää vaan vähän mietityttämään, että pitäiskö sitä lähtee taistelemaan Suomen hiihtomaajoukkuepaikasta Etelä-Korean talviolympialaisiin 2018. Esitin myös itselleni sen kysymyksen, että olisinko valmis hyppäämään ladulle jo vaikka heti huomenna käynnissä oleviin Falunin MM-kisoihin? Jos tulee vaikka jotain loukkaantumisia tai flunssaa tai esimerkiksi monta porkkaa katkeaa ynnä muuta sellaista. No, kai mä olen itse jäävi vastaamaan omaan kysymykseeni, mutta jos Suomen hiihtomaajoukkueen valmennusjohdolta tulee lähiaikoina soittoa mun älypuhelimeen, että nyt tarvittais pohjoisnokialaista hiihtoraatelijaa pelastamaan suomalainen hiihtokunnia ja talviurheilutulevaisuus, niin kyllä mä olen valmis!
Nyt suihkuun, jonka jälkeen tottakai protskua ja hiilareita, että hiihtolihakset palautuvat ja mukautuvat ja että olen sitten valmis mahdollisesti edustamaan Suomea. Hyvää lopputalvea kaikille!
Pistää vaan vähän mietityttämään, että pitäiskö sitä lähtee taistelemaan Suomen hiihtomaajoukkuepaikasta Etelä-Korean talviolympialaisiin 2018. Esitin myös itselleni sen kysymyksen, että olisinko valmis hyppäämään ladulle jo vaikka heti huomenna käynnissä oleviin Falunin MM-kisoihin? Jos tulee vaikka jotain loukkaantumisia tai flunssaa tai esimerkiksi monta porkkaa katkeaa ynnä muuta sellaista. No, kai mä olen itse jäävi vastaamaan omaan kysymykseeni, mutta jos Suomen hiihtomaajoukkueen valmennusjohdolta tulee lähiaikoina soittoa mun älypuhelimeen, että nyt tarvittais pohjoisnokialaista hiihtoraatelijaa pelastamaan suomalainen hiihtokunnia ja talviurheilutulevaisuus, niin kyllä mä olen valmis!
Nyt suihkuun, jonka jälkeen tottakai protskua ja hiilareita, että hiihtolihakset palautuvat ja mukautuvat ja että olen sitten valmis mahdollisesti edustamaan Suomea. Hyvää lopputalvea kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti