sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Sairaan henkilökohtaiset Euroviisut

(Arkisto: toukokuu 2015)

Terveisiä Suomeen täältä Itävallan pääkaupungista, Wienistä!


Moni varmasti heti arvasikin, että oon täällä Euroviisujen finaalilähetyksessä. Voin kertoa, että tuntuu kyllä uskomattomalta seurata Euroviisuja paikanpäältä! Tää tunnelma täällä Wienissä on ollut koko viikon aivan HUI-KEA ja oon ystävystynyt melkein kaikkien viisuedustajien kanssa. En olis ikinä uskonut, että etenen musiikkiurallani joskus tähän pisteeseen ja… Hetkinen, mitä?

Tarkennetaan sen verran, että itse asiassa istuskelen kotisohvallani Tampereen Kalevassa, syön mandariineja ja katselen telkkarista näitä Eurvosiisuja. Mutta siis join kyllä viiniä ainoastaan kaksi viikkoa sitten, että pistää vähän mietityttämään kyseessä oleva yhdenvertaisuus - Wien ja viini. Voiko tällainen muka olla enää sattumaa? Kysyn vaan.

Niin muuten ja moni ei välttämättä tiedäkään, mutta siis itsehän olen säveltänyt ennakkosuosikkina pidetyn Viron kappaleen Goodbye to Yesterday! Tai ”säveltänyt” ja ”säveltänyt”, mutta olin Virossa viime lokakuussa melkein kolme päivää eli periaatteessa oon omalta osaltanikin ollut tekemässä tuota biisiä. Tai ”tekemässä” ja ”tekemässä”, mutta tosiaan kävin Virossa ja nämä laulajat ovat nimenomaan Virosta. Että laskekaa itse siitä 1+1. Marginaalit on varsinkin musiikkialalla tosi pieniä.

Mun täytyy tässä avoimesti nyt myöntää, että Ruotsin biisi tuntuu ihan sairaan henkilökohtaiselta, sillä ostin Tukholmasta yhden CD-levyn keväällä 2001. Hienoa nähdä, kun laulajakollegani ja hyvä ystäväni Måns Zelwerlöv on esiintymässä isolla lavalla. Tai ei olla ikinä edes tavattu enkä itse osaa laulaa, mutta eikös CD-levyn ostokin nyt jotain kerro valtavasta musikaalisuudesta. Mulla on lahjakkaat korvat! Toiset laulaa, toiset ostaa musiikkilevyjä ja niin edespäin. Niin tää bisnes toimii. Nää musiikkipiirit on niin pieniä, että lopulta me kaikki tunnetaan toisemme. Tai ei tunneta, mutta Euroviisujen ympärillähän tässä kaikki ollaan kuitenkin.

Kaiken kaikkiaan tosi henkilökohtainen ja tunnepitoinen ilta tulossa itselleni. Jännittäviä Euroviisuja kaikille!

1 kommentti:

  1. Täällä yksi Nimetön haluaa kiittää blogistasi. Elän vähän raskaita ja ahdistvia aikoja. Nyt kun on tilanne, että koko ajan itkettää mutta ei saa, muistin blogisi jonka olen kyllä jo läpi lukenut. Ikävä hellittää edes hetkeksi kun saan lukea hauskoja ja lämpimiä tekstejäsi. Eli haluaa nyt vain sanoa, että kiitos.

    VastaaPoista