Olimme äsken karvapoikani Sepon (kuvassa) kanssa iltalenkillä Pohjois-Nokian pimenevillä kujilla. Kävelytie oli hiljainen. Kauniskin. Kuin huomaamatta tielle ilmestyi musta hahmo, joka pian paljastui uteliaaksi fasaaniksi.
Ei aikaakaan, kun tämä Pohjois-Nokian unelias ja katulamppujen upeasti valaisema kävelytie sai todistaa kahden uljaan hahmon kaksintaistelua: 4,5-vuotias shetlanninlammaskoira Seppo ja yksinäinen fasaani (ikä tuntematon) tuijottivat ehkäpä 15 sekunnin ajan ja noin kahdeksan metrin etäisyydeltä toisiaan. Ei minkäänlaista haukkumista taikka muita ääniä. Ainoastaan syvää tutkailua ja henkisen yliotteen hakemista. Tilanne oli erittäin mielenkiintoinen. Ainutlaatuinen.
Sitten yhtäkkiä alkoi tapahtua! Toinen näistä hahmoista säntäsi henkensä edestä pakoon. Paniikin pystyi aistimaan varmasti Ylöjärvelle saakka. Ja tuo pakoon kirmannut hahmo ei ollut fasaani.
No, nyt ollaan jo takaisin tässä kotosalla Sepon kanssa. Hieman on vielä järkytystä pojalla havaittavissa, mutta eiköhän yks herkkuluu vähän rauhoita ressukkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti