sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Hyvää äitienpäivää

Tyypillistä mun säkää! Käyn säännöllisesti joka vuosi toukokuun toisena sunnuntaina kukkakaupassa ja jokaikinen kerta siellä on kauhea ruuhka miehiä ostamassa kukkia. Joka tapauksessa äitienpäivä on itselleni tosi henkilökohtainen, sillä mun oma äitihän synnytti aikoinaan mut. Aion nostaa tämän aiheen esille kahvipöytäkeskustelun lomassa.

Äitini on kova luu! Mun isä kuoli syöpään ollessani 14-vuotias ja sen jälkeen äiti on yksin koulinut musta ja siskostani kohtalaisen fiksuja kansalaisia. Ja nyt reilun vuosikymmenen ajan äiti on ollut myös erinomainen mummi siskoni kolmelle tyttärelle.

Onhan tässä oman äitin kanssa tullut koettua kaikenlaista vuosien saatossa. Hän kuskasi mua 90-luvulla kesät talvet futis- ja lätkäreeneihin, teki ruokaa ja prässäsi käymään koulut kunnolla. Äitini löysi teinipoikavuosinani kaapinkätköistäni ties kuinka monta kertaa kömpelösti piilottamiani pornolehtiä, mutta yhä edelleen lehdet ovat vintissä jemmassa. Ne ovat tärkeitä palasia nuoruudestani. Ne ovat osa kasvuani pojasta aikuiseksi.

Yksi ikimuistoisimmista välikohtauksista sijoittuu kesään 1998, jolloin minä, 16-vuotias pottatukka, sekä äitini olimme kaksistaan pyöräilemässä Nokian Siurossa. Äitini polkupyöräili noin 50 metriä minua edellä ja siinä yhtäkkiä eräs noin kolmekymppinen äijä körröötteli vanhalla mopollaan mun ohi, pysäytti moponsa, tiputti housut nilkkoihinsa ja ryhtyi tekemään helikopteriesitystä!

Pyöräilin hetkessä tilanteen ohi ja mietin vaan, että morjens mitä kylähulluja täällä Nokiallakin on. Ei jäänyt minkäänlaisia traumoja, mutta äimistelin vaan. Kolme viikkoa myöhemmin mulla alkoi kesätyöt Nokian kaupungin katujenkunnossapitoyksikössä. Ensimmäisenä työpäivänä olimme parin muun kesätyöntekijänuorukaisen kanssa taukotilassa odottamassa hommien alkua ja meidän pomo ohjeisti meitä. Sitten pomo sanoi, että hän lähtee jatkamaan töitä ja kohta tähän tulee teidän kesätyöohjaaja. Sitten taukotilaovi aukesi ja ohhoh - siinä oli se sama kolmekymppinen viuhahtajaäijä! Mitä h*lvettiä, kuiskasin itselleni ja meinasin purskahtaa voimakkaaseen naurunremakkaan. Sama äijä! Varsin epäpätevä kesätyohjaajahan hän oli, eikä hän edes muistanut mua lainkaan.

Tuollaiset tapaukset vahvistaa ihmistä olemaan valmiina maailman haasteisiin. Kovimmillakin hetkillä silti aina yksi asia rauhoittaa - oman äidin tuki ja rakkaus. Hyvää äitienpäivää kaikille! <3

perjantai 6. toukokuuta 2016

Viestinnän ytimessä

Olen käynyt reilun vuoden verran nokialaisessa palvelukodissa 80-vuotiaan Kyöstin luona. Olen mukana vapaaehtoisjärjestön Lähimmäispalvelussa, jonka tarkoituksena on tuoda ystävyyttä ja juttuseuraa yksinäisille ihmisille.
Mun ja Kyöstin tarinan alku löytyy TÄSTÄ.
Tänä keväänä olen ollut kiireisempi kuin koskaan. Päivätyöni pyörii vielä normaalisti ja sen lisäksi perustin oman viestintätoimistonkolmen ystäväni kanssa. Viestintäliigan neljä arvoa ovat ymmärrys, laatu, nuorekkuus ja rohkeus.
Olen karvan yli kolmekymppinen hyväkuntoinen ja parhaassa työiässä oleva könsikäs. Elämäni on varsin kiireistä ja päivät ovat täynnä tekemistä. Olen laajasti verkostoitunut sosiaalisessa mediassa ja myös tosielämässä. Olen haastanut itseäni, asettanut tavoitteita, oppinut kokeneemmilta, ottanut riskejä, heittäytynyt ja laittanut itseäni likoon. Kehut ja v*ttuilut otan aina vastaan selkä suorassa ja selittelemättä.
Viime viikolla sain kokea totaalisen pysähtymisen hetken käydessäni tuttuun tyyliin moikkaamassa ystävääni Kyöstiä. Tällä kertaa tilasimme taksin ja körrööttelimme Nokian keskustaan kahvilaan. Kyöstillä oli ykköset päällä, hiukset kammattuina millimetrien tarkkuudella ja vanhan herran koko olemus huokui innokkuutta. Hänelle viikon tärkein reissu ja siihen panostetaan. Ostin meille kahvit ja siinä me äijät sitten hörpimme kuumia juotaviamme sekä tarkkailimme keskustan pääkadun vilkasta autoliikennettä.
Kyöstin puheesta on kohtalaisen vaikeaa saada selvää ja siinä pitää ihan tosissaan keskittyä kuuntelemiseen. Myöskään oman viestini meneminen perille ei ole itsestäänselvyys, sillä minun täytyy muotoilla sanani sellaisiksi, että hän yhtäältä kuulee ja toisaalta ymmärtää mistä on kyse. Viestinnästähän tässä on kyse. Ihan sama perusajatus kuin netissä ja somessa ja kaikkialla – viestin viemisestä ja vastaanottamisesta.
Ystävykset
Oli vapauttavaa havahtua siihen tosiasiaan, että viestintätoimistomme kaikki neljä arvoa sopivat minun ja Kyöstin ystäväkahvipöytäkeskusteluun kuin ennakkoluuloton fasaani keväiseen lähiökatukuvaan – kerrassaan loistavasti.
Ymmärrys on sitä, että tiedostan mitä Kyösti haluaa ja miten voin häntä auttaa. Laatu on sitä, että rupatteluhetkiemme pienimmästäkään yksityiskohdasta ei tingitä ja että tunnistan hänen toiveet ja tarkoitukset. Istuessamme samassa kahvipöydässä ja jutellessamme niitä näitä olemme Kyöstin kanssa nuorekkaita jätkiä. Huolimatta lähes 50 vuoden ikäerostamme nauramme samoille asioille ja olemme samalla aaltopituudella.
Rohkeus on heittäytymistä ja tunteiden herättämistä. Aina toisinaan jakelen itselleni hiljaisia kiitoksia, että uskalsin perustaa oman yrityksen ja että uskalsin aikoinaan lähteä rohkeasti vapaaehtoistoimintaan. Toisten auttamisesta saa uskomattoman paljon energiaa ja positiivisia asioita elämäänsä. Vieläkin kovempana tekona pidän kuitenkin Kyöstin rohkeutta ilmoittaa yksinäisyydestään eteenpäin ja toivoa, että joku vapaaehtoistyöntekijä joskus ystävystyisi hänen kanssaan. Ja tässä sitä ollaan. Petteri, 34, ja Kyösti, 80, ystävykset.
Kyösti ei ole ikinä käyttänyt tietokonetta eikä internettiä. Hän ei varmasti edes tiedä mikä on sosiaalinen media. Mutta kuitenkin juuri hän on se, joka antaa itselleni viikoittain oppitunnin läsnäolosta ja merkityksellisestä viestinnästä. Ihmiseltä ihmiselle.
Ja siitähän tässä viestinnässä on pohjimmiltaan kyse.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Jännittävä hammaslääkärireissu

Ajauduin tiistaina tiukkasanaiseen välienselvittelyyn itseni kanssa keskellä Tammelantoria!

Mulla oli hammaslääkäriaika varattuna Tammelan hammashoitolaan ja olin niin hyvissä ajoin maisemissa, että päätin muina miehinä mennä piipahtamaan Tammelantorilla. Mulla oli varsin kova nälkä, jonka seurauksena yksi asia johti toiseen, unohdin hetkellisesti kaiken ympärilläni olevan ja löysin itseni ostamasta mustaamakkaraa. Keväinen aurinko suorastaan hyväili 80-kiloista miesvartaloani istuessani toripenkeillä ja nauttiessani olostani napostellen kertakaikkisen maukasta mustaamakkaraa puolukkahillon kera.

Sitten yhtäkkiä ajantajuni palasi ja esitin nopeasti itselleni sen kysymyksen: Mitä h*lvettiä sinä teet, Petteri?

Katsoin kelloani. Voi perse, 12 minuuttia aikaa olla hammaslääkärissä ja minä mussutan täällä mustaamakkaraa kuin mikäkin puupää. Hampaani näyttivät varmasti Uuno Turhapuron purukalustoakin mustavalkoisimmilta ja olin kokonaisuutena syvästi pettynyt omaan toimintaani. En ole moneen kuukauteen syönyt mustaamakkaraa ja nyt sitten päätin herkutella, kun hammaslääkäriaika on reilun kymmenen minuutin päästä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä, kuiskailin tiuskien itselleni. Jos siinä ei olisi ollut muita ihmisiä ympärillä, niin ihan hyvin olisin voinut aloittaa painiottelun itseni kanssa.

Jostain sain kuitenkin kaivettua taisteluilmeen päälleni, tein nopeita johtopäätöksiä ja aloin toimia! Ahmin loput tummat jöötit suuhun, tepastelin juoksujalkaa lähikauppaan, ostin hammasharjan ja sitten kiireen vilkkaa Tammelan hammashoitolan vessaan pesemään hampaat. Ja oho - olin kreivin aikaan odottelukäytävällä valmiina hammaslääkärikäynnille. Pienimuotoinen shokkitila siinä toki oli, mutta eiköhän sitä pysty viimeistään kiikkustuolissa nauramaan tälle hieman hurjaltakin kuulostavalle välikohtaukselle.

Kiitos jo etukäteen perheelle, ystäville, sukulaisille ja kaikille tutuille myötätunnosta! Tämä oli hieno matka ja nyt tuntuu voimakkaasti siltä, että olen henkilökohtaisella tasolla paljon valmiimpi ihminen kohtaamaan seuraavat hammaslääkärireissut.